Korjausliike haluaa loiventaa tuloverotuksen progressiota - löytyykö tukea muista puolueista?
Petri Roininen
puoluejohtaja
29. jouluk. 2022
Korjausliike esittää ansiotuloveron progression loiventamista. Korjausliikkeen vaihtoehtobudjetissa 2023 on varattu miljardi euroa käytettäväksi ansiotuloverotuksen keventämiseen siten, että se kohdennetaan erityisesti progression loiventamiseen.
’’On järjetöntä, jos keskituloisen palkankorotuksesta yli puolet menee marginaaliveroon. Progressio on suurin syypää työnteon kannustamattomuuteen sekä siihen, että työllä on vaikea vaurastua. Korjausliike haluaa tähän muutoksen. Haluamme myös tietää, onko veroprogression merkittävälle kevennykselle tukea muissa puolueissa’’, sanoo puolueen puheenjohtaja Petri Roininen.
Korjausliike on ainoa eduskuntakokemusta omaava puolue, joka esittää merkittävää ansiotuloveron progression loiventamista.
Korjausliikkeen vaihtoehtobudjetissa esitetään julkisen talouden tervehdyttämisen ohjelman ensi askeleet. Kokonaisuutena vaihtoehtobudjetti pysäyttää valtion lisävelkaantumisen, kun taas esimerkiksi pääoppositiopuolueet Kokoomus ja Perusuomalaiset ovat 6-7 Mrd€:n lisävelalla hyvin lähellä hallituksen 8 Mrd€ lisävelkaa.
’’Korjausliike avartaa demariuden eri asteisiin jämähtänyttä poliittista agendaa. Puolueiden vaihtoehtobudjetit todistavat kuluneen ’’kaikki demareita’’ väitteen todeksi. On tärkeä ymmärtää, että niinsanottu ”Suomentauti” ei lähde niillä keinoin joilla se luotiin. Siksi huhtikuun vaaleissa on kyse siitä, jatketaanko samaa kuin ennen vai käynnistetäänkö oikea korjausliike’’, summaa Roininen.
Lisätiedot
Petri Roininen, puh 040 761 9669
